Skip to content

Työelämä muuttuu – kuinka Pikkuyrittäjät valmistaa työelämän muutokseen?

  • Blogi


Lähes jokainen meistä on leikkinyt lapsena kauppaleikkejä. Joku keräsi pihalta käpyjä ja myi niitä leikkien vilinässä vanhemmilleen, kun toinen taas jo hieman varttuneempi on saanut idean myydä mehua kesähelteillä pihapiirin asukkaille.

Nämä leikit ovat pyörineet jo vuosikymmenten ajan lasten suosikkeina, mutta kuinka moni onkaan vanhempana miettinyt, mitä lapset oppivat niiden kautta tulevaa työelämää ja yrittäjyyttä varten? Nämä tärkeät taidot ovat itse asiassa juuri niitä, joilla tulevina vuosikymmeninä työelämässä pärjätään.


Osaamisen lisäksi tarvitaan oikeaa asennetta

Tulevaisuuden työelämässä pelkkä substanssiosaaminen eli näkyvät tiedot ja taidot eivät vielä takaa pärjäämistä muutoksen alla. Sen sijaan yhä enemmän pinnalle noussut kompetenssiosaaminen yhdistettynä jatkuvaan osaamisen kehittämiseen luo hyvän pohjan työelämälle.

Kuinka Pikkuyrittäjät valmistaa lapsia tätä varten?

Palataan vielä hetkeksi kauppaleikkeihin:

Kun lapset leikkivät, heidän ideansa lentävät ja innostuksen myötä he uppoutuvat tekemiseensä. Kun he käynnistävät kauppaleikin, heillä on jokin kiinnostava idea, mahdollinen tiimi pihapiirin muista lapsista ja varsinkin innostus lähteä toteuttamaan sitä. Yksi visuaalisena koristelee piha-aidan myyntipisteeksi, toinen vuorovaikutustaitoisena käy huutamassa pihassa naapureille myyjäisistä ja kolmas käsistään kätevä valmistaa tuotteet. Lopulta kauppaleikkien myötä naapuruston aikuiset mahdollisesti palkitsevat tehdyn työn ostamalla lasten kauppaleikin tuotteita muutamalla kolikolla.

Tästä samanlaisesta toimintamallista on kyse myös Pikkuyrittäjissä. Tuomme kauppaleikit osaksi nykyajan koulupäivää.

Ohjelma kehittää tulevaisuuden taitoja

Pikkuyrittäjät on alakoulujen 4.-6. luokkalaisille suunnattu maksuton yrittäjyyskasvatuksen ohjelma, jossa lapset perustavat tiimeissä omat pikkuyrityksensä, ideoivat tuotteita ja palveluita sekä myyvät niitä oikeille asiakkaille esimerkiksi koulun myyjäisissä. Tämän toiminnan myötä tärkeät avaintaidot tulevaisuuden työelämää varten, kuten vuorovaikutustaidot, kyky tunnistaa ja kehittää omaa osaamista, yhteistyötaidot sekä kriittisen ajattelun ja luovuuden taidot vahvistuvat.

Nykypäivän alakoululaiset siirtyvät työelämään 2030-luvulla, joten on tärkeää tarjota heille mahdollisimman aikaisin mahdollisuuksia kehittää niitä taitoja, joita muuttuva työelämä edellyttää tulevaisuudessa. Samalla tavalla kuin lapsuuden kauppaleikeissä, on tärkeää antaa lasten ideoille siivet, jotta he uskaltavat unelmoida ja olla aktiivisia kokeilijoita. Samaan aikaan lapset saavat harjoitella vastuunottoa ja vuorovaikutusta muiden kanssa omassa pikkuyrityksessään. Kun lapset valmistavat ja myyvät itse ideoimiaan tuotteita tai palveluita oikeille asiakkaille oikealla rahalla, konkretisoituvat monet talousasiat ja työelämäkokemukset tekemisen kautta.

Pikkuyrittäjät kasvattaa lapsista tulevaisuuden yrittäjiä ja yrittäjämäisiä työntekijöitä. Tämän vuoksi on tärkeää panostaa siihen, millä tavalla lapset ja nuoret pääsevät kokeilemaan ja tekemään jo kouluaikanaan, saaden sen myötä aitoja työelämäkokemuksia ja oppeja.

Joten seuraavan kerran kun näet lasten leikkivän kauppaleikkejä, mieti sitä, että tulevaisuuden menestyvät yrittäjät ja rautaiset työntekijät saatetaan luoda juuri sinun pihapiirisi hiekkalaatikolla – tekemisen kautta.

Back To Top