Skip to content

Vieraskynä: Millaisia taitoja yrittäjällä olisi hyvä olla?

  • Blogi

Kaikenlainen yrittäjyys on ollut viime vuodet melko trendikästä. Yrittäjiksi hamutaan alasta riippumatta; devaajat, valmentajat, lääkärit, sisällöntuottajat ja kauneudenhoitoalan ammattilaiset työskentelevät enemmän tai vähemmän yrittäjämäisesti. Toisille sopiva yritysmuoto on kimppayrittäjyys kavereiden kanssa, toisille käy paremmin sivutoiminen toiminimiyrittäjyys, osa toimii kasvuyrittäjinä ja joku kokeilee siipiään kevytyrittäjänä.

Yrittäjyys on universaalia ja siihen tarvittavat taidot toistuvat miltei kaikkialla maailmassa. Kokosimme tähän artikkeliin meidän mielestämme oleellisimmat taidot yrittäjyydessä onnistumiseen.

Uteliaisuus

Yrittäjäksi aikovan on hyvä olla kiinnostunut siitä, mitä ympärillä tapahtuu; siitä, miten yhteiskunta toimii, miten asiakkaat käyttäytyvät, mitä kilpailijat tekevät ja miten toimiala kehittyy. Jatkuva uteliaisuus ja halu oppia uutta ovat yrittäjän kehityksen peruspilarit. Vaikka oma bisnes kukoistaisikin, kannattaa silti pitää silmät auki ja yrittää keksiä keinoja, joilla omaa tekemistä voisi viedä eteenpäin.

Uteliaisuus ja halu kokeilla ovat myös kaikkien innovaatioiden synnyn taustalla. Uusien ideoiden täytäntöönpanoa ei yrittäjän pidä pelätä, sillä vaikka kokeilu menisikin mönkään, on prosessista varmasti tarttunut tulevaisuutta ajatellen arvokasta oppia.

Ongelmanratkaisukyky

Yrittäjä toimii usein, ainakin aluksi, omassa yrityksessään useassa roolissa. Yrityksen johtamisen lisäksi hänen vastuullaan on myynti, markkinointi, asiakaspalvelu, talouden hallinnointi ja jopa kuljetukseen ja puhtaanapitoon liittyvät tehtävät.

Yrittäjä huseeraa siis välillä melko kaukana omalta vahvuus- ja mukavuusalueeltaan. Koska on yksinkertaisesti mahdotonta olla kaikkien alojen asiantuntija, kannattaa omata aimo annos maalaisjärkeä ja ongelmanratkaisukykyä. Usein rohkean kokeilemisen ja pikaisen googlettamisen yhdistelmällä pääsee jo hyvin alkuun hommassa kuin hommassa. Myös sellaiset ominaisuudet kuten mukautuvuus, joustavuus sekä paineen- että epävarmuuden sietokyky tekevät yrittäjän urapolusta huomattavasti tasaisemman.

Jotta työkuorma ei aloittelevalle yrittäjälle käy liian raskaaksi, on mahdollisimman pian hyvä koota itselleen verkosto luotettavista eri alojen osaajista, joiden puoleen voi aina tarvittaessa kääntyä. Yksinyrittäjänkään ei siis tarvitse missään nimessä osata tai jaksaa kaikkea yksin. Mieti kuitenkin tarkasti, ketä kelpuutat omaan luottotiimiisi.

Intohimo

Yrittäjäksi ei tulla ilman intohimoa omaa palvelua, tuotetta tai toimialaa kohtaan. Ehkä jotkut sarjayrittäjät tai sijoitusmielessä yrityksissä mukana olevat saattavat tehdä tähän poikkeuksen. Lähtökohtaisesti yrittäjällä on kuitenkin oltava palo ratkaista joku ongelma tai auttaa asiakkaita.

Intohimon kaveri on kunnianhimo. Kunnianhimo voi kuitenkin ilmentyä yrittäjissä eri tavoin. Toisille kunnianhimo voi näyttäytyä haluna kasvattaa yritystä ja sen liikevaihtoa, mutta toisille se voi tarkoittaa tinkimätöntä asiakaspalvelua ja aina vain parempaa myytävää tuotetta tai palvelua.

Kaikista tärkeintä on idea

Näiden sisäisten ominaisuuksien lisäksi on vielä muutama asia, joita yrittäjäksi aikovalla on hyvä olla. Ensimmäinen tällainen on tietysti timanttinen yritysidea, jota ilman yrittäjäksi ei ole ryhtymistä.

Tämän lisäksi olisi hyvä olla hieman tietoa käytännön asioista, joita yrittäjäksi alkaminen vaatii. Varsinainen paperityö yrityksen perustamiseksi käy nykyaikana nopeasti verkossa, mutta yrittäjyyden aloittamiseen liittyy paljon muitakin käytännön asioita, joista on hyvä olla perillä: Y-tunnus, kaupparekisteri, arvonlisävero, YEL, vakuutukset… Lista on pitkä, mutta onneksi apua tähänkin on saatavilla. Jos edellä luetellut sanat ovat täyttä hepreaa, kannattaa avun saamiseksi kääntyä oman kunnan yritysneuvonnan, uusyrityskeskuksen tai yrittäjätutun puoleen.

Puuttuuko listalta mielestäsi joku ominaisuus, joka olisi hyvä olla kaikilla yrittäjillä?

 

Kirjoittaja

Piia Peiponen
Piia vastaa Ukko.fi -yrityksen viestinnästä.

Back To Top